Tavalliset kysymykset

Mitä johdantokurssi sisältää?

Noin nelituntisen kurssin aikana keskitytään istumameditaation perusteisiin. Käymme läpi erilaisia istuma-asentoja, jotta voimme istua vakaasti tyynyllä, jakkaralla tai tuolilla, ja tutkimme menetelmiä, joilla voimme suunnata huomion nykyhetkeen. Kokeilemme myös muutamaa lyhyttä istumissessiota yhdessä ja lopuksi annamme tietoa jäsenyydestä ja vinkkejä päivittäisen meditaatioharjoituksen aloittamiseen. Kurssin puolivälissä on tauko, joiden aikana voimme nauttia kupin teetä, keksejä ja hedelmiä. Aikaa on myös varattu kysymyksille ja keskusteluun. Johdantokurssien päivämäärät löytyvät täältä

Mitä minun tulee ottaa huomioon ennen ensimmäistä vierailuani?

Kun tulet viikko-zazenille ensimmäistä kertaa, on hyvä olla paikalla noin 20 minuuttia ennen istunnon alkua. Suljemme ovet 5 minuuttia ennen harjoituksen alkua. Jos sinulla on kysyttävää, voit keskustella ohjaajan kanssa ennen ohjatun zazenin alkua. Istumiset sisältävät yleensä kaksi 40 minuutin zazen-jaksoa, jonka puolivälissä on mahdollista vaihtaa istuma-asentoa. Jaksojen välissä on kinhin, kävelymeditaatio.

Millainen on Zendon etiketti?

Zendossa haluamme minimoida häiriötekijät seuraavasti…

  • istumalla hiljaa ja liikkumalla hiljaa ja huomaavaisesti.
  • pukeutumalla väljiin, tummiin, hillittyihin ja yksivärisiin vaatteisiin, joissa ei ole tekstiä, logoja tai kuvioita.
  • välttelemme shortseja, hihattomia paitoja, tiukkoja trikoita, huiveja, huopia, huppareita ja värikkäitä sukkia.
  • jätämme kellot, suuret korut ja äänettömälle laitetut matkapuhelimet pukuhuoneisiin.

Mitä jäsenyys maksaa?

Sannejin Zenin toiminta riippuu jäsenmaksuista ja vapaaehtoisista panoksista. Sanneji Zen ry on jäsenyhdistys, ja jäsenenä sinulla on äänioikeus ja päätösvalta vuosikokouksessa. Jäsenmaksu on 40 € kuukaudessa Helsingissä ja 35 € muiden kaupunkikeskusten jäsenille. Jäsenmaksu mahdollistaa kaupunkikeskusten toimintaa sekä Sanneji zentemppelin vierailuviikot, sesshinit ja muut toiminnot, jotka ovat kaikkien saatavilla. Jäsenenä saat alennettua hintaa Sannejin retriittimaksuihin. Jäsenyyteen kuuluu myös mahdollisuus lainata kirjoja yhteisestä kirjastosta.

Pyydämme kaikkia huolehtimaan jäsenmaksun säännöllisyydestä. Sen saa mielellään maksaa myös kerrallaan koko vuodeksi, se helpottaa kirjanpitoa. Jos haluat lopettaa jäsenyytesi, ota yhteyttä osoitteeseen jasenrekisteri@zazen.fi ja ilmoita siitä. Taloudellisesti ahtaalla olevilla henkilöillä on mahdollisuus pyytää alennettua jäsenmaksua.

Mitä zazen tarkoittaa?

Zazen tarkoittaa istumameditaatiota. Zazenia harjoitetaan istuen rauhallisesti paikallaan. Tämä tukee mielen tyyntymistä ja luo hiljaisen, keskittyneen ilmapiirin kaikille. Muodollinen zazen-harjoitus kulkee perinteisen, vuosisatojen kuluessa hyväksi havaitun kaavan mukaan. Zazenin alusta ja lopusta ilmoitetaan erilaisilla soittimilla, inkhin-kellolla ja puukapuloilla. Harjoituksen lopuksi resitoidaan neljä valaa ja tehdään kolme kumarrusta. Tarkemmin zazenoppaassa.

Mikä on Sanneji zentemppeli?

Sanneji on zen-harjoitukselle omistettu ympärivuotinen keskus. Kokopäiväisen harjoituksen mahdollistaa paikalla asuva zen-opettaja. Harjoitamme zazenia ja resitoimme. Työjaksoilla siivoamme, valmistamme ruokaa tai osallistumme muuhun meille osoitettuun työtehtävään. 

Järjestämme kaksi viikon mittaista sesshiniä (zen-retriittiä) vuodessa, sekä lyhyempiä sesshineitä ja muita tapahtumia, esimerkiksi buddhalaisia seremonioita. Pidämme yhdessä huolta retriittikeskuksemme kunnosta esimerkiksi talkoiden kautta.

Vierailijat ovat tervetulleita tutustumaan Sannejin toimintaan osallistumalla päiväohjelmaan. Toiminta on suunnattu sekä aloittelijoille että kokeneille. Täällä vierailee ihmisiä ympäri maailmaa, joten ohjeita voidaan antaa myös englanniksi. Voit tulla päiväksi tai pidemmäksi ajaksi. Lisää tietoa vierailusta löytyy täältä.

SANNEJI 参根寺

San 参 tarkoittaa ”menemistä” ja ”vierailua”
Ne 根 tarkoittaa ”juuri”, ”lähde”, ”alkuperä” ja ”alkuperäinen luonto”
Ji 寺 on kanji buddhalaiselle temppelille
”Sann” ruotsiksi tarkoittaa ”totta”

Mikä on sesshin?

Sesshin tarkoittaa suomeksi “yhdistää mieli”. Se on intensiivinen, tavallisesti 2-7 päivää kestävä zenmeditaatioretriitti. Ohjattua zazenia on noin 9 tuntia päivässä. Sesshinin aikana on zazenin lisäksi joka päivää resitaatiota, teisho, dokusan, työjaksoja ja lepoaikoja. Se on erinomainen tilaisuus laittaa kaikki muu sivuun ja syventyä harjoitukseen. Sesshinillä saa henkilökohtaista opetusta samaan aikaan kun meditaatio on intensiivisintä. Dokusan, kahdenkeskinen keskustelu opettajan kanssa, on mahdollista useita kertoja päivässä. Tavallista elämää viettävälle sesshin on mahdollisuus päästä hetkeksi harjoittamaan luostarinomaiseen ympäristöön, jollaisessa zenharjoitus on aikoinaan kehittynyt. Vaativan luonteensa vuoksi, sesshinille osallistuminen yleensä vaatii aiempaa kokemusta istumameditaatiosta.

Mikä on dokusan?

Dokusan tarkoittaa ”kulkea yksin”. Se on opettajan ja oppilaan/harjoittajan välinen yksityinen tapaaminen. Dokusanissa voi käsitellä harjoitukseen liittyviä kysymyksiä. Dokusan on aina vapaaehtoista.

Mikä on teisho?

Teisho on zen-opettajan puhe, joka pidetään zazenin yhteydessä. Katsomme sen eräänlaisena zazenina, joten istumme katse alaspäin ja selkä suorana. Dharmapuhe on kokeneen harjoittajan puhe. Sangen Salo sensein teishoja voi kuunnella verkossa täältä.

Mikä on Buddha?

Alttarilla oleva Buddha edustaa meidän sisäistä buddhaluontoa ja kuvaa myös Siddharta Gautamaa eli Shakyamuni Buddhaa, buddhalaisuuden perustajaa. Sana buddha tarkoittaa sanskritin kielellä ”hereillä”.

Mikä on Bodhisattva?

Bodhisattva tarkoittaa Buddhan opetuksen polulla kulkevaa olentoa, joka on päättänyt jäädä maailmaan auttamaan kaikkia tuntevia olentoja.

Buddhalaisessa perinteessä sana koostuu kahdesta osasta:

bodhi = valaistuminen, herääminen
sattva = olento, oleva

Alun perin termillä viitattiin historialliseen Buddhan (Siddhartha Gautama) edellisiin elämiin, kun hän vielä harjoitti bodhisattvan polkua ennen lopullista valaistumista. Zenissä, kuten  muissa buddhalaisuuden mahayana-suuntauksissa, bodhisattva on olento, jonka valaistumismieli (skt. bodhicitta, jp. bodaishin), on herännyt ja joka myötätunnon voimalla pyrkii auttamaan kaikkia olentoja oivaltamaan todellisen luontonsa. Jokainen harjoittaja voi siis kulkea bodhisattvan polkua. Sitä voi itselleen vahvistaa esimerkiksi vastaanottamalla Jukai eli 16 bodhisattvan lupaukset ja resitoimalla neljä suurta valaa (katso alempi kohta “Neljä valaa”).

Alttareillamme näkyy myös bodhisattvat kuten:
Kanzeon – myötätunnon bodhisattva
Jizo – matkustajien, lasten ja edesmenneiden sielujen suojelija
Manjushri – viisauden bodhisattva 
Samanthabhadra – valaistuneen toiminnan bodhisattva

Mikä on Jukai?

Sannejissa on mahdollista vastaanottaa zenbuddhalaiset elämänohjeet kerran tai pari vuodessa. Tätä seremoniaa kutsutaan nimellä Jukai. Perinteisesti käännytään buddhalaisuuteen, kun otetaan jukai ensimmäistä kertaa. Seremoniassa turvaudumme Buddhaan, Dharmaan ja Sanghaan ja ilmaisemme pyrkimyksen elää ohjeiden mukaan parhaamme mukaan jokapäiväisessä elämässämme.

Mikä on kinhin?

Kinhin, kävelymeditaatio, tehdään katse alaspäin suunnattuna ja keskittyen harjoitukseen. Yritetään pitää sama kävelynopeus kuin ohjaaja. Kinhinin aikana on mahdollista poistua zendosta käydäkseen vessassa tai juodakseen vettä.

Mikä on gassho?

Gassho tarkoittaa, että laitetaan kämmenet yhteen, usein kumartamisen yhteydessä.

Mikä on kyosakun tarkoitus?

Alttarilla oleva keppi on nimeltään kyosaku. Sitä käytetään zazenin aikana stimuloimaan akupunktiopisteitä hartioiden lihaksissa. Se auttaa pysymään hereillä ja valppaana, yhteydessä kehomieleen. Kyosaku annetaan meillä ainoastaan pyynnöstä. Voit pyytää kyosakua laittamalla kädet gasshoon kun ohjaaja kiertää zendoa harjoituksen puolivälissä.

Mikä on prostraatio?

Perinteinen kumarrus, jossa laskeudutaan polvilleen, lasketaan otsa lattiaan ja nostetaan kämmenet ylös. Yleensä sanotaan, että prostratiossa nostetaan esiin oma sisäinen buddha.

Mikä on Neljä valaa?

Zazen päättyy yleensä neljän valan lausumiseen kolme kertaa. Se on meillä japaninkielisessä muodossaan Shiguseiganmon.

SHIGUSEIGANMON

SHU-JO MU-HEN SEI-GAN DO
BON-NO MU-JIN SEI-GAN DAN
HO-MON MU-RYO SEI-GAN GAKU
BUTSU-DO MU-JO SEI-GAN JO

Suomeksi tämä tarkoittaa:

Lukemattomat olennot lupaan vapauttaa
Loputtomat mielenmyrkyt lupaan lakkauttaa
Mittaamattomat opetukset lupaan oppia
Verrattoman buddhatien lupaan kulkea

Neljä lupausta kuvaavat bodhisattva-ihannetta – toimia kaikkien olentojen hyväksi, ei vain oman – joka on keskeistä mahayana-buddhalaisuudessa ja zen-harjoituksessa. Voit lukea lisää neljän valan suomennoksesta japaninkielisistä kanjeista täältä.

Mitä tarkoittaa resitoida?

Resitaatio on eräänlainen zazenin muoto ja siihen antaudutaan kuten istumameditaatioon. Se sisältää mahayanabuddhalaisuuteen keskeisiä suutria ja tekstejä. Resitaatiossa keskitytään zazenin tavoin ryhdikkään asennon säilyttämiseen ja rentouteen, mutta myös äänen tuottamiseen ja sanojen lausumiseen. Istutaan selkä suorana ja annetaan voiman tulla harasta, vatsan alaosasta. Yleensä istutaan seiza-asennossa (polvillaan) ja jos käytetään resitaatiovihkoa, pidetään sitä ylhäällä, jotta ei tarvitse taivuttaa niskaa.

Resitaatiossa ei ole tarkoitus laulaa, vaan tuottaa rentoa ja resonoivaa ääntä. Jokainen resitoija valitsee itselleen luonnollisen äänenkorkeuden, joka sointuu resitaatiojohtajan äänenkorkeuteen.

Mitä zenopettajan oppilaaksi ryhtyminen merkitsee?

Zen-harjoituksessa opettajan ja oppilaan välinen suhde on keskeinen. Oppilaaksi ryhtymisen tarkoitus on syventää sitoutumista harjoitukseen ja perinteeseen. Oppilaaksi tuleminen tapahtuu aina tulevan oppilaan aloitteesta, ei opettajan. Jäsenen ei tarvitse olla oppilas voidakseen osallistua dokusanille.

Mikä on rakusu?

Yksi tapa virallistaa sitoutumisensa on rakusun käyttäminen. Rakusu on vaate, joka roikkuu kaulasta ja se symboiloi Buddhan kaapua. Se ilmaisee, että Buddhan tien harjoittaminen on keskeistä omassa elämässä. Rakusua käytetään ennen kaikkea zazenin aikana. Rakusu ommellaan itse ohjeiden mukaan ja se vastaanotetaan seremoniassa, johon kuuluu myös 16 bodhisattvalupausten vastaanottaminen. Seremoniassa oppilas saa myös dharmanimen, eli buddhalaisen inspiraationimen. Rakusun ompelemisen edellytys on opettajan oppilaana oleminen. 

Zentempelissa resitoidaan aamulla teksti ennen kuin laitetaan rakusu kaulaan: 

Ihmeellinen on vapautuksen viitta
Aarre muodon ja tyhjyyden tuolla puolen
Sitä kantaen toteutan Buddhan opetuksen
Kaikkien olentojen hyväksi

Mitä dana tarkoittaa?

Dana on sanskritin ja palin kielten sana, joka tarkoittaa anteliaisuuden, hyväntekeväisyyden tai almujen antamisen hyvettä. Buddhalaisessa kulttuurissa dana, eli lahjoitus, tarkoittaa omistusoikeuden luovuttamista vastaanottajalle odottamatta mitään vastineeksi. Danan antaminen on harjoitusta, joka auttaa antajaa yhtä lailla kuin vastaanottajaa. Käytännössä dana voi olla rahan, ruoan tai käyttöesineiden antaminen. Buddhalaiset opettajat eivät saa palkkaa työstään ja siksi kuuluu hyvään tapaan antaa danaa sesshinin ja zazenkain yhteydessä. Pienikin lahja otetaan suurella kiitollisuudella vastaan.

Mikä on samu?

Samu, työharjoitus, on zen-harjoituksen dynaaminen ilmaus. Työhön kuuluu esimerkiksi siivous, ruoanlaitto ja pihatyötä zen-temppelissä. Myös kaupunkikeskuksilla on säännölliset siivousjaksot, jolloin huollamme yhteisiä tilojamme. Samu antaa meille tilaisuuden testata ja syventää sitä, mitä olemme oppineet zendossa päivittäisen toiminnan keskellä.

Voinko ostaa oman kaavun?

Zenharjoittat pukeutuvat traditiossamme usein ruskeisiin maallikko-kaapuihin formaalin zazenin aikana. Kuka vaan, joka osallistuu zazeniin, voi halutessaan pukeutua kaapuun ja niitä voi myös lainata retriittikeskuksesta. Jos haluat oman kaavun, ota yhteyttä ohjaajaan, niin hän välittää sinulle jonkun, joka voi ommella sinulle kaavun maksua vastaan. Kaavun vaihtoehtona voi myös halutessaan käyttää samue-nimistä vaatetta. Samue on perinteinen japanilainen työ- ja harjoitusasu, jota käytetään myös zen-harjoituksessa. Asu koostuu väljistä housuista ja takista, jotka solmitaan nyöreillä. Zazeniin voi käyttää sekä samuehousuja ja takkia tai pelkkää takkia ja muita zazeniin soveltuvia housuja. Sopivat samuen värit ovat esimerkiksi sininen, harmaa, ruskea ja musta.